Uudenvuodenaaton suunnitelmat

Meidän piti ensin tänään olla lähtemättä yhtään mihinkään. Olla vain ja tehdä hyvä illallinen, juoda vähän viiniä, katsoa elokuvia viltin alla ja nauttia siitä, että ei tarvitse tehdä mitään erityistä. Suunnitelmiin tuli pieni muutos ja lähdetäänkin käymään ystäväni uudessa kodissa vähän moikkaamassa kavereita. Eka kyllä tuo illallinen poikaystävän kanssa rauhassa ja vasta myöhemmin niihin juhliin käymään! Tänään olen sitten meikkailut kotona, kihartanut hiukset ja miettinyt eri asuvaihtoehtoja iltaa varten!

Nyt otan kauppalistani mukaan ja suuntaan poikaystävää vastaan töihin ja siitä sitten yhdessä ruokaostoksille.

Takki Zara, farkut Levi's, kengät Ellos, laukku Mulberry ja huivi Louis Vuitton.

Ihanaa vuodenvaihdetta teille ja kiitos kuluneesta vuodesta! :)

Welcome year 2013!

Mihin nää vuoden katoaa? Yksi vuosi taas takana päin ja on aika toivottaa vuodelle 2013 tervetuloa! Sitä ennen kuitenkin katsaus miltä minun vuosi 2012 näytti! Jos mun pitäis kuvailla vuottani kolmella sanalla niin ne olisi suru, vapaus ja rakkaus. Hämmentävä vuosi.


Tammikuussa vietin paljon aikaa ystävieni kanssa ja no, juhlin. Ostin myös ekat Christian Louboutinin korkokengät, kaadoin viinit läppärini päälle ja vaihdoin siinä samalla sitten Macbookiin.


Helmikuussa löysin vihdoin kolmen kuukauden etsinnän jälkeen täydellisen asunnon, kävin asuntonäytössä ja sain puhelun, että asunto on minun. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta kun sain avaimet käteeni ja pääsin vihdoin muuttamaan ikiomaan kotiini. Kotiini joka olisi vain minun. Olin niin innoissani tulevasta muutosta, että unohdin sen myös olevan "end of an era" niinkun Frendeissä sanotaan. Olimme Henkan kanssa asuneet yhdessä sulassa sovussa monta kuukautta vielä eron jälkeen ja iltaa ennen muuttoa tajusin, että nyt ei olis edes "kämppistä" kelle puhua kotona ollessa, ei ketään kelle huutaa "moi" kun tuli ulko-ovesta sisään. Itkin varmaan 10 tuntia sinä yönä, mutta heti kun pääsin seuraavana päivänä nukkumaan uuteen kotiini olo helpotti. Olin onnellinen.


Maaliskuussa kotini alkoi näyttää kodilta ja järjestin ystävilleni tuparit. Fiilistelin sitä, että sai käyttää nahkatakkia ja aurinkolaseja taas pitkästä aikaa ja sitä, että kävelin töihin alle viidessätoista minuutissa. Ostin ihanan iltapuvun eräisiin vuosijuhliin jossa olin avecina ja lopuksi maaliskuu yllätti. Ystävyys syventyi rakkaudeksi, jota ei voinut enää kieltää. Parhaasta ystävästäni tuli poikaystäväni ja olin korviani myötä rakastunut, ja olen edelleen. Rakkaus on ihmeellistä. Tiesittekö muuten, että Joonaksen toisessa kädessä lukee sormissa walk? No kun ottaa mun etunimen, toisien nimien ja sukunimen ekat kirjaimet ja laittaa eri järjestykseen niin niistä muodostuu sana walk. Coincidece? I think not. ;)


Huhtikuussa käytiin ekan kerran sille keväälle ystävieni kanssa terdellä, pidettiin haalarinompeluilta ja yksi parhaista kavereistani tuli Ruotsista asti vierailemaan luokseni.


Toukokuussa vietin vappua ystävieni kanssa ja olin lievästi ilmaistuna kovinkin humalassa. Seuraavana päivänä, eli siis ekana päivänä oikeestaan, söin viiden ruokalajin päivällisen ystäväni ja hänen ystävien kanssa. Ei muuten mennyt alas kovin helposti. Käytiin Joonaksen kanssa lintsillä ja vähän kauempanakin tuolla Oulussa vanhempieni luona ja Kuusamossa mökillämme. Niin ja käytiin me Lauttasaaressakin kävelyllä, koska olin unohtanut helmikuussa sinne pyöräni oho.


Kesäkuussa harrastin lisää kotimaanmatkailua ja lähdettiin ystävien kanssa Porvooseen yhille. Vietettiin myös ystävien kanssa puistossa piknik ja taidettiin me olla perussuomalaiset -teemabileissäkin. Niin ja uusi muru muutti taloon, nimittäin iPad.


Heinäkuussa kävin ottamassa uudet passikuvat, koska passi piti uusia ja reissu Kööpenhaminaan oli jo ovella. Lähdettiin Joonaksen kanssa minilomalle Köpikseen, kävin kenkätaivaassa Christian Louboutinin liikkeessä, käytiin Tammisaaressa, mökillä ja koko perheen kanssa syömässä Gaijinissa. Heinäkuusta lähtien mulla on ollut myös virallisesti avopuoliso. ;)


Elokuussa otin äkkilähdön Espanjaan ystäväni luokse, leikkasin hiuksista huonot latvat pois, eli paljon joten päädyin pidennyksiin pitkän tauon jälkeen. Jotka kylläkin ovat tänäpäivänä hyvin harvoin enää päässä. Palasin koulun luentosaleihin taas ja vietettiin koulun Kick-off partyjä. Ostin myös pupukorvat kännykkääni jotka nekään eivät toisaalta ole enää käytössä, koska totesin niiden olevan epäkäytännölliset, en nolot niinkun moni mun kaveri asian ilmaisi.


Syyskuu alkoi kovin surullisesti kun sain puhelun äidiltäni, että koirani on kuollut. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta kun äitini soitti. Tiesin tavallaan puhelimen soidessa mistä oli kyse ja varmuuden sain kun äitini kysyi olinko kotona. Tällaiset asiat vaistoaa. Kuullessani ne sanat, että koiraani ei enää ole sain rehellisesti ensimmäistä kertaa sellaisen itkuepätoivohuutoreaktion. Tiedättekö sellaisen elokuvissa näkyvän "nooooooooooooooo!!"-huudon kun jotain kamalaa tapahtuu. Siltä musta tuntui ja tavallaan tuntuu vieläkin. No viikkoa myöhemmin täytin sitten 21 vuotta ja juhlistin sitä ystävieni kanssa meillä kotona.


Lokakuussa olin kolme viikkoa Detox-kuurilla, josta nyt ei oikeestaan ollut mitään hyötyä. Kuurin loputtua kävin heti vetämässä äärettömän hyvän brunssin Primulassa. Kävin myös ekaa kertaa pitkästä aikaa katsomassa elokuvissa actionleffaa! Kuun puolessa välissä jättäydyin töistä pois ja aloin keskittymään koulunkäyntiin.


Marraskuussa juhlittiin koulumme vuosijuhlia, innostuttiin sisustamaan kotia ja saatiin mm. vihdoin makuuhuoneeseen verhot! Koristelin myös ekan joulukuusen ikinä omassa kodissa. :)


Joulukuussa fiilistelin Helsingin keskustan kaunista joulutunnelmaa, ahkeroin koulutehtävien deadlinejen kimpussa, kävin katsomassa Lucian kruunaamista Tuomiokirkossa ja vietin joulua vanhempieni luona Oulussa.

Siinä se vuosi sitten olisi paketissa. Palatakseni noin sanoihin suru, vapaus ja rakkaus niin on varmaan aika selvää mistä nämä tunnetilat tulevat. Suru siitä, että alkuvuosi oli vielä vähän haparointia eron jälkeen ja syyskuussa koin kovan menetyksen kun rakas koirani nukkui pois. Vapaus siitä, että muutin ensimmäistä kertaa kokonaan yksin asumaan. Elin juuri niinkuin minä haluisin, eikä tarvinnut samalla tavalla ottaa toisia ihmisiä huomioon niin kuin parisuhteessa. Mutta suurin niistä on rakkaus, eikö sitä niin sanota? Tällä hetkellä minulla on maailman ihanin avomies jonka kanssa toivottavasti joku päivä menen naimisiin ja yhteisiä vuosia olisi paljon edessä! Voidaan siis rauhassa todeta, että on ollut tunteikas vuosi, herkkä kun olen niin aloin itkemään tätäkin kirjoittaessa. :D

Uudenvuodenlupauksia on vaikea keksiä tänä vuonna, koska yleensä se on ollut "lopetan tupakoinnin", no nyt kun siitä on monta kuukautta kun sen olen lopettanut niin mitäs mä nyt lupaan? No lupaan vaikka, että syön enemmän kotona enkä usein ravintoloissa ja näin ollen säästän rahaa ihan älyttömästi ja musta tulee miljonääri.  Koska olen sitten tuleva miljonääri niin lupaan ostaaa itselleni Jimmy Choon kengät.

Millainen teidän vuosi oli? Ja millasia uudenvuodenlupauksia teillä on?

I have been so good this year...

Tai siltä ainakin vaikuttaa lahjojen suhteen niitä tuli nimittäin aika paljon ja "aika" nappiin meni.

Aloitetaan vaikka eka poikaystävän antamista lahjoista.
 Louis Vuitton Monogram Denim Shawl ja Fashion - The ultimate book of costume and style -kirja. Empä ollut ennen kuusen alta noukkinut LV:n laatikkoa. ;)

Vanhempani lahjat eivät olleet hullummat nekään. Olin ainoastaan pyytänyt hopeista kelloa, mutta aina, joka vuosi he osaavat yllättää!


Michael Kors men's oversized watch, jonka kävin eilen heti paristopalvelussa lyhentämässä minulle sopivaksi hihi!

Mulberry Bayswater Clutch Wallet. Ahh! Tämä on jo syrjäyttänyt kaikki laukkuni, pieneen laukkuun mahtuu juuri korttini, puhelimeni ja huulipunani ja juhliessa kun edelleen vähän poltan niin tupakka-askikin meni helposti sisään. Tilaihme. Äitini sanoi, että häntä alkoi itkettää kun avasin tämän ja harmitti ettei ollut kameraa lähellä. Olin nimittäin ihan suu auki kun äitini avasi ensin paketin mistä paljastui Mulberryn Lily laukku. Seuraavaksi avasin tämän oman pakettini. Miettikää nyt, että ette mitään Mulberryä ole toivoneet ja sitten paketista paljastuu tällanen ihanuus! Kyllä se iskä osaa tyttönsä yllättää!

Isoveljeltä ja hänen tyttöystävältä sain toivomani Lauren Conrad Beauty -kirjan ja Diorin huulipunan sävyssä Model. Minusta oli hellyyttävää, että isoveljeni on osannut minulle noin kivan huulipunan sävyn valita!

Vanhemmilta sain myös Kartellin Dune -tarjottimen ja eilen kun kävimme poikaystävän isällä ja hänen vaimolla syömässä illallista niin sain sieltä vielä tämän ihanan Iittalan Vitriinin. Minulla on jo yksi tasan samanlainen jonka sain kavereiltani viime keväänä tuparilahjaksi, joten ne menevät todella nätisti yhteen!

Lisäksi sain hauskan korutelineen, pari korua, sukkia, glögilaseja, kokkikirjan ja leffalippuja.

Ihan uskomattomia lahjoja! Itse muistin myös läheisiäni minun mielestäni hyvillä lahjoilla. Poikaystäväni sai Tommy Hilfigerin nahkabootsit, Tiger of Swedenin lompakon ja toivomansa keraamisen paistinpannun. Isoveljelleni ostin paidan ja vanhempani saivat lahjakortin suomen parhaimpana tunnettuun ravintola Oloon. Ystäväni sai huonetuoksun ja toinen sai nahkakäsineet.

Mä en osaa päättää mikä oli se ykköslahja, kaikki olivat nimittäin niin mahtavia! Kiitos!

From Lotta to Lotta

Ostin ennen joulua itselleni joululahjan. Ahh mikä ihana tekosyy ostaa jotain ihanaa ja kallista. Kävin nimittäin kurkkimassa Nina's:n alennusmyyntejä ja sovitin eka Christian Louboutinin kenkiä, mutta koko oli hieman liian iso ja korko oli ehkä maailman kapein. Sitten huomasin nämä Miu Miun kengät:

-40% hinnasta ja aloitimme yhteisen tulevaisuuden täällä kotonamme!

Kengissä on 12cm korko mutta, koska platformia on muutaman sentin verran kävely on erittäin mukavaa. Paitsi mun äidin mielestä jonka mielestä nämä ovat maailman epämukavimmat kengät.

Sain muuten ihan uskomattoman hienoja lahjoja myös muilta ja esittelen niitä tuotapikaa kunhan vaan saan ne kuvattua! Nyt suuntaan kuitenkin keskustaan katselemaan alennusmyyntejä!

Meidän joulu

Me tosiaan vietettiin periaatteessa jouluaattoa vasta joulupäivänä kun poikaystäväni, isoveljeni ja isoveljen tyttöystävä tulivat vanhempieni luokse.

Jouluaattona syötiin äitin ja iskän kanssa kolmestaan ja se oli aika huvittavaa millanen se illallinen oli kun mä aloin ikävöimään koiraamme, koska oli ensimmäinen joulu ilman sitä. No sitten sanoin, että uskon että koiramme edelleen vahtii taloamme enkelinä taivaalta ja siitähän sitten mun ja äitin itkumaratoni lähti. Itkettiin ja lapattiin ruokaa suuhun samalla.

No joulupäiväillallinen meni huomattavasti paremmin ja laitettiin pöytä oikein kauniiksi ja oli enemmän ihmisiä pöydän ympärillä.


Olin nähtävästi ollut aika kiltti tänä vuonna kun tuli niin mielettömiä lahjoja! Esittelen muutamat niistä sitten vaikka kun pääsen takaisin kotiin Helsinkiin huomenna! :)

Tänään lähdetään sitten ulos vähän baareilemaan ystävien kanssa. Toivottavasti teillä kaikilla muillakin on ollut kiva joulu!
- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -