Mökkielämää

Palattiin tänään päivällä kaupunkiin valmistautumaan illan häitä varten. Viihdyn yllättävän hyvin mökillä tällaiseksi kaupunkilaistytöksi. En ole oikein luontoihminen vaan viihdyn paremmin siellä missä on ihmisiä ja no, shoppailumahdollisuudet. ;) Nykyään osaan rentoutua mökillä, nauttia kauniista maisemista ja hiljaisuudesta ja ymmärrän miksi ihmiset nauttivat siellä olosta. Viisi päivää meni ihan siivillä enkä kerennyt ollenkaan tekemään kaikkia niitä asioita joita olin suunnitellut! Opettelin sentään vihdoin ajamaan moottorivenettämme.

Tammisaaressa tulee käytyä joka kesä osaksi sen vuoksi, että se sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä mökiltämme, siellä on hyvä käydä ruokakaupassa mutta myös sen vuoksi, että se on idyllinen pieni kesäkaupunki ja siellä käymisestä on muodostunut traditio. Ilmeisesti kaikki paikalliset eivät oikein sulata sitä, että "me rikkaat Helsinkiläiset" tulemme kesäisin heidän kaupunkiinsa, nimittäin meidän herkullinen jäätelöhetki meni ihan pilalle yhden vanhemman herran vuoksi joka alkoi vouhouttamaan meille siitä ettei näe mitään järkeä miksi tulisimme sinne tai menisimme Lady Gagan olympiastadionin konserttiin. Say what.
Nyt vietetään loppuloma täällä kaupungissa ja sitten taas parin viikon päästä suunnataan takaisin Inkoon saaristoon. :)

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -