Minun jouluni


1. Parasta joulussa? Seura ja ruoka! Joulu on yksi harvoja kertoja kun vietän aikaa koko perheeni kanssa yhdessä. Tänäkin vuonna joulua on ainoa kerta kun käyn kotona Oulussa. Ja okei, ei mulla mitään niitä lahjojakaan vastaan ole. ;)

2. Joulumusiikkisi? Michael Bubblé Joululevy, ehdottomasti. Bing Crosbyn White Christmas on myös ihana.

3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia? Näin jouluihmisenä tottakai. Suosikkini on The Holiday ja Yksin kotona 1&2!

4. Jouluherkkusi? Porkkanalaatikko, muikunmäti smetanalla ja graavilohi.


5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla? Nuo yllämainitut. Sen lisäksi meillä ei syödä kinkkua vaan jotain hyvää pihviä! Oikeastaan kaikki joulupöydässämme on sellaista jota kaipaisin jos sitä ei olisi. Paitsi lanttulaatikko, jota ainoastaan äitini syö. Mutta toisaalta kuuluuhan se lanttulaatikkokin jouluun, sillä mitä me veljeni kanssa pyydettäisiin siirtämään pois hajunsa vuoksi vierestämme jos sitä ei olisi?

6. Koska joulukoristeet pääsee kotiasi koristamaan? Marraskuun aikana jo alkaa tulemaan ekat koristeet mutta uskokaa tai älkää niin meillä ei ole vielä joulukuusta kotona! Alkaa tulemaan kiire, koska lähdetään jouluksi pois kotoa. 

7. Joulu kotona vai jossain muualla? Kotona. Tai siis lapsuudenkodissani Oulussa, ei täällä Helsingissä meidän kaksiossa.

8. Itse tehdyt lahjat vai kaupasta ostetut vai molempia? Kaupasta ostetut.


9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan? Ei ole paikkaa mihin laittaa ulkona kun kerrostalossa asutaan mutta sisällä on kyllä jouluvalaistusta ja kynttilöitä paljon.

10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla? Oman perheen johon kuuluu myös Joonas ja isoveljeni tyttöystävä. Odotan kyllä innolla myös sitä aikaa kun veljeni tai minä saamme lapsia, koska lapset on ihania kun ovat niin innoissaan jouluna! Kun olin pieni vietettiin kaikki joulut Espoossa isovanhempieni ja serkkujeni kanssa ja niistä jouluistakin on lähinnä vain hyvät muistot. 

11. Onko sinulla joku joululahjatoive? Lahjalista löytyy täältä.

12. Paras saamasi joululahja? Näitä on niin paljon! Iskältä ja äidiltä toissa vuonna saamani Versacen huivi ja viime vuonna saamani Mulberryn laukku oli aika huikeita! Tai Joonakselta viime vuonna saama Louis Vuittonin huivi. Toisaalta taas muutama vuosi sitten saamani Nintendo Wii oli ihana, koska se yhdisti koko perheen koko joululomaksi kun kaikki pelailivat sitä innoissaan yhdessä!


13. Kamalin saamasi joululahja? Eräs koru minkä sain kerran entiseltä poikaystävältäni. Se oli onneksi vain yksi hänen lahjoistaan joten muut meni nappiin. Vaikea sanoa mitä hän mietti kyseistä korua ostaessaan. Mulla meni muutama vuosi ennen kun uskalsin myöntää, että se on mielestäni ihan kamala. Onneksi hän ei pahastunut. :)

14. Kuvaile unelmien joulusi? Joulu vanhempieni luona, perheeni kasassa. Ei siihen muuta vaadita. :)

15. Mikä on ärsyttävin joululaulu? Ei mulla oikeesti tuu mieleen nyt mitään. Joko oon blokannu ne mielestäni tai sitten sellaisia ei ole! 

16. Oletko tehnyt jo jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä? Lentoliput on varattu Ouluun, joululahjat ostettu ja paketoitu ja muutamien kavereiden kanssa suunnitelmia joulun välipäiville.


17. Paras joulujuoma? Glögi (alkoholiton), siideri ja oikein hyvä valkkari!

18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan? Oikea muhkea kuusi! Se tuoksu on niin ihana. Ja se kun edesmennyt koirani meni kuusen alle hakemaan pakettejaan ja oli sen jälkeen täynnä kuusenneulasia.

19. Käykö teillä joulupukki? Ei käy enää kun ei ole pikkulapsia viettämässä joulua. Kun olin lapsi ja vietettiin joulua isovanhemmillani oli aina niin jännittävää kun isoisäni kertoi koirien karanneen ja lähti ulos etsimään niitä. Sittenhän se joulupukki tuli. ;)

20. Paras joulumuisto lapsuudestasi? Joka vuosi kun joulupukki saapui lahjojen kanssa. Se oli niin jännittävää, ettei malttanut syödä jouluateriaa edes! Edesmenneen isoäitini paketit oli parhaita. Hän kirjoitti aina paketteihin jonkun lorun ja niistä yleensä paljastui jo mitä lahja piti sisällään, haha! 

Kamalin joulumuisto taas on se, kun isoäitini oli sairaalassa 10 vuotta sitten ja joulupäivänä viimeisen kerran kävin häntä katsomassa ja tiesin, että se on viimeinen kerta, koska hän halasi minua niin lujaa, että ihan oikeesti fyysisesti sattui ja hänen silmälasinsa painoivat kasvojani mutta sekään ei haitannut. Kumma juttu miten alkaa näinkin monen vuoden jälkeen vieläkin itkettämään tämä hetki.


21. Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa? Yleensä laittaudutaan kyllä vähän hienommiksi. :) Paitsi viime jouluaattona oltiin vaan pyjamat/oloasut päällä kun vietettiin äitin ja iskän kans kolmestaan aattoa.

22. Peruna, -porkkana, -bataatti vai lanttulaatikko? PORKKANA! 

23. Paras joulusuklaa? En oikein tykkää suklaasta mutta kyllä joku hyvä konvehti menee. :) Joku jossa on minttua tai toffeeta sisällä! 

24. Joulutortut vai piparit? Joulutortut! Piparit joko aurajuuston kanssa tai sitten uunista suoraan silleen, että ne on vielä vähän pehmeitä sisältä! 

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -