sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Happiest place on earth

En ole monelle ihmiselle uskaltanut ääneen myöntää, että meidän Jenkkireissu ei mennyt ihan niin kuin oltaisiin haluttu tai mitä oltiin odotettu. Mitään vakavaa ei siellä sattunut, mutta parisuhde oli todellakin koetuksella. :D Pariskunnalle joka ei siis IKINÄ lomamatkalla ole riidellyt tuli shokkina miten paljon riitelyn aihetta yhtäkkiä olikaan vaikka oltiin aurinkoisessa Kaliforniassa. Äitini varoitteli ennen reissua meidän molempien työmäärästä ja hän olikin huolissaan siitä, että purkautuuko stressi juurikin siellä reissussa toisiimme ja niinhän siinä sitten taisi käydä. Omalta osaltani voin sanoa, että myös läheisen menettäminen juuri ennen unelmamatkaa syö vähän sitä hohdetta ja lomafiilistä.

Muutamana päivänä tuli parit itkut itkettyä. Tässä vaiheessahan en ollut vielä tietoinen siitä mitä mua odottaisi kun tullaan takaisin mutta joka yö ennen kun menin nukkumaan rukoilin hiljaa, ettei toiselle isoisälleni kävisi mitään ennen kun pääsen takaisin Suomeen. En ole mitenkään yliuskovainen, vaikka kirkkoon kuulunkin, mutta vaikeina hetkinä rukoilu tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Rukoilin tosiaan joka ilta, ettei toiselle isoisälleni kävisi mitään matkani aikana ja hän nukkuikin pois alle vuorokauden päästä siitä kun olin päässyt kotiin. Voiko tällainen olla sattumaa enää?

Nyt ei kuitenkaan ollut tarkoitus muistella niitä matkan huonoja hetkiä vaan niitä ihania. Halusin kai vaan kertoa, että osasin todellakin arvostaa niitä ihania päiviä Kaliforniassa kun välillä oli vähän vaikeampaa. Yksi onnellisimmista päivistä oli ehdottamasti Losissa Universal Studiosissa. Useamman kerran tuolla käynneenä jaksan joka kerta ihmetellä miten joku paikka voikin olla niin hauska ja upea. Tunsin olevani taas 5-vuotias kun pääsin tuonne!


En edes ymmärrä jos joku onnistuu olemaan pitämättä tuosta paikasta sillä se on kirjaimellisesti maailman onnellisin paikka. Alue vilisee hyväntuulisia ihmisiä ja kaikki mitä ympärillä näkyy on hauskaa. Paitsi Studio Tourilla muutama juttu oli niin pelottava, että kiljuin ja puristin vain Joonaksen kättä. Yllättäen miehen mielestä nää oli sen Tourin parhaimmistoa. :D Mä taidan vaan olla aikamoinen mammari. Tuohon studio Touriin kannattaa mennä heti ensimmäisenä kun saapuu puistoon sillä sen jonot kasvavat päivän mittaan. Koko Universal Studioon kannattaa muutenkin mennä heti aamusta sillä koko päiväksi on ihan varmasti tekemistä ja aamusta jonot ovat edes vähän inhimillisemmät. Me oltiin täällä muistaakseni torstaipäivänä milloin jonot eivät olleet ihan mahdottomat mutta viikonloppuisin kannattaa varautua, että voi joutua jonottamaan pitkiä aikoja varsinkin suosituimpiin rideihin.


Studio Tour muuttuu aina tietyn ajan välein, joka kerta kun olen Universal Studiosissa käynyt on se ollut hieman erilainen. Tällä kertaa käytiin mm. Täydellisistä naisista tutuksi tulleella Wisteria Lanella, New Yorkissa ja muissa tunnetuissa kaupungeissa, King Kong hyökkäsi minibussimme kimppuun ja Fast and the Furiousin autot esiteltiin rivissä. Paljon muutakin tapahtui ja suosittelen ehdottomasti menemään tuolle tourille sillä se on ihan huippu!


Iso osa alueesta on tehty Springfieldiksi ja sieltä löytyy tutut rakennukset, Krusty Burger (annos jota edes Joonas ei jaksanut syödä loppuun!!!) ja myöskin simuloitu vuoristorata Simpsons -teemalla.


Oma lempparini oli kuitenkin Minionsit eli siis Kätyrit jotka ovat tuttuja Itse ilkimys -animaatiosta. Nuo elokuvat ovat kovasti mieleeni ja Minionsit maailman söpöimpiä. Päivän kohokohta olikin Minions -ride jonka aikana meidät muutettiin Minionseiksi. Siellä ei valitettavasti saanut kuvata mutta oh boy, olisin voinut mennä tuohon uudestaan ja uudestaan! En selkeästi ole ainoa joka noista hahmoista tykkää tällä hetkellä sillä puistossa myytiin niin paljon oheiskamaa heihin liittyen. Itselläni on nykyään muuten Minions -t-paita jota aion käyttää ihan julkisesti. ;) Heinäkuussahan tulee elokuvateattereihin Minions -elokuva, kuinka siiiiiistiiiä?


Universal Studios on niin älyttömän hienosti ja taidokkaasti tehty teemapuisto, että sitä voi ihailla ihan minkä ikäiset tahansa. Päästiin tutustumaan myös elokuvien eläintähtiin ja niilläkin oli todella viihdyttävä show. Ainoa mikä jäi tällä kertaa kokematta oli erikoistehoste -show, koska se järjestettiin vain kerran ja missattiin tietysti juuri se aika. Ensi kerralla sitten. ;) Ensi kerta tulee ihan varmasti sillä nähtiin kun Harry Potterin Tylypahkaa rakennettiin ja se valmistuu 2016. Se PITÄÄ nähdä, siitä tulee varmasti upea. Päivämme päätteeksi tapasin vielä all-time-favoriten SpongeBobin joten päivä oli todellakin kruunattu! :)

Nyt tuli sellainen fiilis, että haluan takaisin tuohon päivään joten taidan laittaa Despicable Me ykkösen pyörimään ja yritän taistella kesäflunssaa vastaan. Ihanaa sunnuntaita kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Ihana paikka, pääsisipä käymään joskus tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ehdottomasti sellainen paikka joka pitää nähdä vähintään kerran elämässä! :)

      Poista
  2. Hei!
    Olisi kiva jos tekisit postauksen Jenkkien tippi-kulttuurista. Itselläni ensimmäinen USA:n matka parin viikon kuluttua, ja nuo tippi-käytännöt joita oon netistä lueskellut vaikuttaa melko sekavilta... Eli jos sinulla on jotain käytännön vinkkejä asiaan liittyen, tai jos teillä oli jotain ongelmia tähän liittyen matkan aikana, niin olisi kiva kuulla kokemuksia asiasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! En usko, että teen tästä aiheesta postausta mutta tipit on ruokaravintoloissa hyvä olla aina 15, 18 tai 20%. Me yleensä tipattiin hyvästä palvelusta ja ruuasta tuo 20% ja jos palvelussa oli joku vika niin 15%. Pikaruokapaikoissa (joissa ei siis ollut tarjoilua) ei tipattu kunnolla vaan ainoastaan joitain hiluja tai dollari heitettiin tippikuppiin joka on kassalla. Taksikuskeja pitää myös tipata ja siihen omasta mielestäni on sopiva tuo 15%. :) Myöskin jos asutte hienommassa hotellissa jossa laukut kannetaan huoneeseenne niin tätä henkilöä on sopiva tipata. Tuohon tippaamiseen tottuu nopeasti eikä se enää tunnu ensimmäisten päivien yhtään oudolta. :)

      Poista