tiistai 4. elokuuta 2015

Heinäkuun suosikit

Aloitin viime kuussa kuukauden suosikit -postaussarjan ja se saa tietysti jatkoa nyt kun heinäkuu on ohi ja ollaan jo elokuun puolella. Tässäkin kuussa on paljon kosmetiikkasuosikkeja sillä mulla on tapana innostua niistä paljon ja kokeilen myöskin paljon erilaisia tuotteita joten uusia suosikkeja ja myöskin "en osta ikinä enää -tuotteita" tulee luonnollisesti paljon ihan kuukausittain.

Paljon hehkutetun Anastasia Beverly Hillsin Contour kitin ostin New Yorkista Sephorasta. En ollut oikeastaan ajatellut ostavani tätä mutta en ollut vielä yli vuorokauden Nykissä olleena ostanut yhtikäs mitään ja halusin vähän shoppailufiilistä. Mun odotukset ei hehkutuksista huolimatta olleet kovinkaan korkealla ja aluksi lämpeninkin tälle aika hitaasti. Nyt kuitenkin kesän aikana olen rakastunut tähän palettiin ihan päättömästi ja käytän sitä päivittäin. En enää osaisi tehdä meikkiäni ilman tätä. Eniten olen käyttänyt ylärivin keskimmäistä (silmien alle, concealerin päälle), ylärivin oikeaa (poskiluiden päälle, huulten yläpuolelle, nenän varteen ja kaikkiin paikkoihin mihin valo osuu) sekä alarivin keskimmäistä (varjostamiseen). Suomessa tätä myy Kicks ja myös Bangerhead -nettikaupasta saa tilattua.

Ensimmäisellä kerralla kun kokeilin Sisleyn Phyto teint expert -meikkivoidetta vihasin sitä. Tämä oli joskus talvella kun ihoni oli aika kuiva. Nyt kesällä kun kokeilin tätä niin rakastuin täysin. En olisi ikinä uskonut, että kesällä tykkäisin käyttää näin peittävää ja paksua meikkivoidetta mutta olen ihan täysin myyty tälle tuotteelle. En ole varmaan koskaan saanut yhtä paljon kehuja ihostani kuin tämän meikkivoiteen kanssa. Olen varmasti joskus sanonut muistakin meikkivoiteista samaa mutta tämä Sisleyn meikkivoide on räjäyttänyt potin. H-U-I-K-E-A! (Tuote on saatu blogin kautta testiin)

Käykö teille koskaan niin, että rakastutte johonkin vanhaan tavaraan uudestaan vuosien jälkeen? Mulle käy näin todella usein! Tällä kertaa rakastuin heinäkuussa vanhaan viisi vuotta sitten kirpparilta ostamaani CTRLn takkiin. Mulla on aina kausia jolloin tykkään tästä ihan ekstra paljon. Nyt on vaan tosi surullista, että HEINÄKUUSSA oli niin kylmä, että pystyin rakastumaan takkiin enkä esimerkiksi bikineihin niin kuin asiaan kuuluisi.

Olen viimeaikoina innostunut tällaisista Fiber maskeista, eli kangaskasvonaamioista. Ostin näitä Sephorasta monen monta maskia mukaan kotiin ja nämä ovat ihan parhaita. Tämä kyseinen Sephora Pearl mask -kasvonaamio sisältää aitoa valkoista helmeä ja lupaa tasoittaa ihosäyvä, vähentää epätasaisuuksia sekä tehdä ihosta ihanan heleän. Näitä pitää ehdottomasti ostaa lisää heti kuin Sephora osuu eteen jossain matkalla. Kirjoitan tälläkin hetkellä tätä postausta naamio kasvoilla. :D

Viimeinen suosikki on ollut Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade -kulmakarvaväri ja Anastasian kulmasivellin. Nyt on kuulkaa sellainen kombo, että huhhuh! En ole koskaan tykännyt kulmien meikkaamisesta näin paljon eikä mulla ole ikinä ollut tuotetta joka tekee kulmista näin hyvät. Mulla on tämä sävyssä Medium Brown ja en voi olla suosittelematta tätä tuotetta. Ehdottomasti kaiken hehkutuksen arvoinen!

Löytyykö samoja suosikkeja? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti