TOIVE: Kaikki laukkuni

Minulta pyydettiin joku aika sitten esittelemään asusteitani blogissa niin kuin joskus olen tehnyt. Huivit taisin esitellä viimeksi joten siirrytään tällä kertaa laukkuihin. Laukkukokoelmani onkin kokenut aikamoisen muutoksen siitä kuin viimeksi olen sen esitellyt (vuonna 2011). Paljon on lähtenyt mutta paljon on myös tullut uutta viime kerran jälkeen.

Olin melkein unohtanut miten ihana nahan tuoksu on kun nyt pitkästä aikaa taas kaivoin kaikki laukkuni kaapista ja dustbageistansä kuvattavaksi. Joo, kyllä mä vaan olen laukkutyttö! Yritän kuvata nämä laukut siinä järjestyksessä kun ne on minulle tullut ja muistella tarinaa niiden takana. En ollutkaan tajunnut, että niitä on näinkin monta. Pitää ehdottomasti alkaa käyttämään eri laukkuja ahkerammin. Liian helposti vaihtelen vain parin laukun välillä. Monia kiinnostaa aina laukuissa hinta joten teen poikkeuksen ja mainitsen hinnat laukkujen teksteissä!



Miu Miu Patent Bowling bag. Tämä on se minun ensimmäinen luksusmerkkilaukkuni ja osittain sen vuoksi hirvittävän rakas. Olin abivuonna (2010) saanut ensimmäisen vakituisen työpaikkani ja kun tuloni olivat säännölliset ja asuin vielä vanhempieni luona innostuin laukuista. Vuosien haaveilun jälkeen oli mahdollista ostaa kallis laukku. Tämän ostin Huuto.netistä käytettynä muistaakseni hintaan 300€. Ovh tällä laukulla oli 850€ ja sitä ei tietääkseni tehdä enää.

Muistan edelleen miten jännittävää oli avata postipaketti missä tämä tuli! Olin älyttömän ylpeä laukustani ja se on minusta edelleen ihana. Kunhan ehdin niin vien sen suutarille korjattavaksi sillä olen käyttänyt sitä niin paljon, että tuo pitkä hihna on mennyt vähän katki ja haluan pelastaa tämän ennen kuin se on kokonaan rikki.


Louis Vuitton Bucket. Tämän laukun ostin ylioppilasjuhlien jälkeen vuonna 2010 ja tämä löytyi myös Huuto.netistä. Muistan tästä laukusta sen, että se maksoi 170€ joka oli ihan naurettava hinta tästä. Hinta sai tietysti minutkin epäilemään aitoutta mutta tuuri oli, että ihan aito laukku on kyseessä. Tein siis älyttömän löydön! Aina välillä harkitsen tämän myymistä, mutta sitten rakastun siihen taas uudelleen. Laukku oli viimeksi käytössä tänään. Ovh tällä laukulla on tänä päivänä 1100€.


Marc by Marc Jacobs Totally Turnlock Shifty. Tämä laukku on minulle merkityksellinen siitä syystä, että se on ensimmäinen merkkilaukkuni jonka ostin uutena liikkeestä. Tästä laukusta haaveilin koko kesän 2010 muutettuani Helsinkiin kunnes kesän lopussa vihdoin kävin tämä ostamassa. Hintaa oli muistaakseni 440€ joka tuntui silloin ihan älyttömältä summalta laukusta. En olisi ikinä uskonut, että tulee päivä kun olen valmis laittamaan laukkuun vielä summan jossa on yksi nolla lisää. Crazy, I know. Tällä laukulla oli muuten kunnia olla mukana Helsingin Sanomien Nyt -liitteessä!

MbyMJ -linja on tietääkseni lopetettu joten tuleekohan tästä joku päivä keräilyharvinaisuus? Jään odottamaan arvon nousua! ;)

 
MICHAEL Michael Kors Calista Clutch. Ainoa jäljellä oleva MICHAEL Michael Kors -merkkiä oleva laukkuni. Joskus näitä oli neljä. Tämän tarinasta minulla ei ole mitään muuta muistikuvaa kuin, että se on ostettu Stockmannin joulualennusmyynneistä vuonna 2010-2011. Tämäkin clutch on käytetty ihan puhki mutta uskon, että tälle tulee vielä käyttöä monissa juhlissa.


Louis Vuitton Pochette. Toisen LV-laukkuni sain entiseltä poikaystävältäni lahjaksi vuonna 2011 ja se on edelleen yksi mun lempparilaukuista. Ostin pari vuotta sitten pitkän hihnan tähän ja sen jälkeen tämä laukku on ollut melkein liimattuna kiinni minuun. Hinta tällä oli muistaakseni tuolloin 250€ ja hihna oli pari vuotta sitten 165€. Nykyään laukun hinta taitaa olla 380€.

Tähän laukkuun liittyy hauska tarina jonka kuulin pari viikkoa sitten. Eksäni oli pari viikkoa sitten kertonut töissä työkaverilleen, että osti aikoinaan silloiselle tyttöystävälleen Louis Vuittonin laukun lahjaksi. Toimiston tytöt olivat olleet kateellisia johon eksäni oli todennut, että ihan sellaisen pienen vain. Työkaverit totesivat siihen, että jos olisi ollut isompi laukku, entinen tyttöystävä ei välttämättä olisi entinen, haha. Tie naisen sydämeen käy laukun kautta. ;) (PS. ettehän ota tätä tosissanne)



Mulberry Bayswater. Ensimmäisen Mulberryni sain syntymäpäivälahjaksi kun täytin 20-vuotta (2011) silloiselta poikaystävältäni. Erityinen tämä laukku on siksi, että olin juuri kuullut, että minut hyväksyttiin kouluuni opiskelemaan ja tämä oli ekana opiskeluvuotena melkein päivittäin koululaukkunani. Tämä on minun "businesswoman-laukku". Hintaa tällä oli tuolloin muistaakseni 870€ ja nyt hinta on 1095€.


Furla Candy. Tämä taisi olla vuotta 2011 kun tämä karkki näkyi jokaisessa ulkomaalaisessa blogissa. Ostin tämän -50% alennuksessa ja käytin tätä paljon. En ole enää pariin vuoteen laukkua käyttänyt mutta en jostain syystä raaski luopuakaan tästä. Ovh oli 220€


Mulberry Bayswater Clutch Wallet. Tämän pikkulaukun sain isältäni joululahjaksi vuonna 2012 ja meinasin alkaa pillittää. Muistan miten äitini avasi ensin hänen pakettinsa jossa oli Mulberryn Lily ja katsoin vain suu auki äitiäni ja mietin, että "NO JUST!". Little did I know, että omassa paketissani olisi jotain Mulberryä tai, että siellä olisi jotain näin ihanaa. Pisteet iskälle loistavista joululahjoista! Tämän hinta on tänä päivänä 640€.


3.1 Phillip Lim Pashli Mini Satchel. Vuonna 2013 Joonas löi mut ihan ällikällä syntymäpäivänäni. Olin suunnitellut tämän laukun ostoa seuraavana vuonna kun olisin saanut säästettyä rahat mutta enpä tiennytkään, että Joonaksella oli tällaiset suunnitelmat. Edelleen olen ihan hämilläni tästä laukusta ja rakastan tätä laukkua yli kaiken. Laukun hinta taitaa olla n. 680€.


Louis Vuitton Keepall 50 Bandouliére. Tämä viikonloppu laukku johon mahtuu kaikki hankittiin Ranskasta käytettynä 2014 kesällä. Tämän on ollut yksi parhaista löydöistä sillä tätä on käytetty joka reissussa ja tämä on päässyt jo kiertämään maailmaakin San Diegoon asti. Laukku on yli 20 vuotta vanha ja silti ihan äärettömän hyvässä kunnossa mikä kertoo laadusta. Maksettiin tästä muistaakseni 475€ ja uutena tämän hinta on tänä päivänä 1280€. Tämän kokoinen laukku minun mielestä jokaisen tulisi omistaa!


Rebecca Minkoff. Tämän laukun mallia en valitettavasti muista, olisikohan se ollut Mac Tote tai joku vastaava? Ostin tämän 2015 keväällä USAsta ja olen vähän kahden vaiheilla onko tämä sittenkään oikein minua varten. Uskon, että syksyn aikana tämä saattaa vaihtaa omistajaa.


Michael Kors Collection Miranda Extra-Small Leather Crossbody. Väriläiskä laukkuni jonka ostin Beverly Hillsin Rodeo Driveltä. Tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tämä laukku piristää asun kuin asun. Hinta oli muistaakseni 800 dollarin luokkaa.


Valentino Rockstud Shoulder bag. Viimeisin ostokseni on tämän hetkinen suosikkini. Ostin tämän reilu kuukausi sitten Della Margan alennusmyynneistä alle 700 eurolla kun Valentinon sivuilla tämä on normaalihintaisena 880€ (tällä hetkellä tosin sold out). Tämä oli sellainen laukku jonka olin suunnitellut ostavani pian mutta en ihan näin pian. Jos laukku tulee alennuksessa vastaan on kuitenkin mahdotonta siirtää ostamista joten minä ja Rockstud olemme erittäin onnellisia yhdessä nyt ja aina.

Kuten huomasitte, noita laukkuja on mulle vähän kertynyt. Luulisi ettei nainen enempää tarvitsisi mutta eeeheei, suunnitelmat pyörivät jo mielessä ja laukkusäästötili on ollut pitkään jo pystyssä. Seuraava laukkuhankintani tulee olemaan Chanel ja laukkutyttönä olen haljeta liitoksistani kun edes mietin, että tulisin joskus omistamaan kyseisen merkin laukun. :)

Löytyikö tämänhetkisestä kokoelmasta suosikkia? Entä mikä on teidän lempparilaukku?
 


10 kommenttia:

  1. Tuo Mulberry on aivan ihana! Itse en voisi maksaa noin paljoa laukuista, mutta onhan ne upeita :) Lähinnä panostan sitten arvokkaampiin kenkiin, jos on mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpi? :D Molemmat ovat kyllä ihania. Kengät ovat kyllä myös ihania! :)

      Poista
    2. Molemmat ihania, mutta erityisesti tuo clutch.

      Poista
  2. Tosi pissis laukkuja

    VastaaPoista
  3. Ihania laukkuherkkuja! :) Mulla on toi sama MbMJ:n Turnlock hopeisilla yksityiskohdilla. En o käyttänyt sitä varmaan vuoteen, koska sen vuori on rikki. Voi, kun saisin sen vietyä suutarille joskus! Pelkään vaan, että ne pilaa sen. :( :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on itseasiassa vuori lähtenyt yhdeltä sivulta irti nahasta mutta en usko, että koskaan tulen tuota laukkua enää korjaamaan. :D

      Poista
  4. Lempparini on kyllä Rockstud! Niin pähee! :)

    Omasta kokoelmasta lempparini on tietenkin Chanel, olihan siitä haaveiltu pitkään ja se on tunnearvoltaankin jo arvokas sen vuoksi, että se oli palkinto valmistumisesta ja muisto ihanasta reissusta :) Olisi luullut että laukkukuume olisi hetkeksi laantunut mutta ehei, haaveilla polttaa toinenkin Chanel ja moni muu... No sitä ennen pitää säästää rahaa rutkasti! :D

    VastaaPoista
  5. Wau mikä kokoelma! Lemppareita taitaa olla LV:n Pochette (voisiko sanoa jo klassikoksi, ainakin melkein ;)) ja vihreä MK, ihana väripilkku.
    Pitäisi kuvata myös omat laukkuni ja kuvan voisi ripustaa johonkin itselle muistilapuksi, ettei tosiaan aina tulisi käytettyä niitä muutamia samoja laukkuja :D

    VastaaPoista
  6. Pidän eniten kors mirandasta (itse tosin ostaisin eri värisenä) ja Valentinon laukku sekä Rebecca Minkoffin bowery satchel ovat myös kivoja. Tilasin juuri minkoffin moto satchelin.
    Vuitton on klassikko mutta itse olen jatkuvasti kahden vaiheilla ostaisinko vuitton laukun. En osaa päättää.

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -