maanantai 11. tammikuuta 2016

Toive: Kaikki designerkenkäni!


Kesällä kuvasin blogiin kaikki designerlaukkuni joten nyt on luvassa jatkoa näille toivepostauksille. Luvassa on nimittäin kaikkien designerkenkieni esittely. Mä tykkään todella paljon näiden postauksien tekemisestä sillä kauniita esineitä on hauska kuvata. Mitäköhän kuvaisin seuraavaksi? Kiinnostaisiko teitä nähdä esimerkiksi designerkorujani? Niitä minulla ei montaa ole mutta muutama kuitenkin. :) Nyt kuitenkin niihin kenkiin! 


Ensimmäiset kalliimmat kenkäni ostin muistaakseni alkuvuodesta 2012. Minulla oli jo pitkään ollut Louboutin -säästötili ja kävin usein Bulevardin Nina's -liikkeestä kysymässä kokoani näistä kengistä. Christian Louboutinin kengät ovat yleisesti vähän pienempää kokoa joten näistä tarvitsin 38,5 kokoa ja se tuntui aina olevan loppu. Yli vuoden odottelun jälkeen vihdoin Christian Louboutin Simple Pump 70mm -kengät olivat minun. Ensimmäiset designerkenkäni ja vielä Löbärit, ei voi mennä pieleen! Halusin nämä nimittäin suhteellisen matalalla korolla sillä tämän herran suunnittelemat korkeakorkoiset kengät eivät todellakaan ole mitenkään mukavat jalassa. Tämä korko menee vielä mutta en voisi kuvitella, että käyttäisin yli 85mm korkoja. 


Toiset Louboutin -kenkäni sain syntymäpäivälahjaksi poikaystävältäni vuonna 2012. Olimme Kööpenhaminassa lomalla ja halusin käydä merkin liikkeessä. Liikkeeseen päästyämme Joonas sitten sanoi, että saan valita mitkä tahansa kengät syntymäpäivälahjaksi. Siinä on mies joka tietää tien naisen sydämeen. ;) Lähdimme liikkeestä Christian Louboutin Piou Piou 85 Popi Fabric -kenkien kanssa.


Ekat Jimmy Choot ostin Pariisin reissulta joka tehtiin keväällä 2013 äitini kanssa. Ostin nämä eräästä Outletkylästä.


Toiset Jimmy Choot muuttivat kenkäkaappiini saman vuoden kesällä kun etsin hyviä juhlakenkiä ystävieni häihin. Mallin nimi on Allen ja kiilakorkoa on 8,5cm. Nämä kengät ovat mahdollisesti yksi parhaista ostoksista jonka olen koskaan tehnyt. Nämä kengät ovat ehdottomasti mun Go to kengät, kun on juhlista kyse. Mukavat, kauniit ja pidentävät sääriäni täydellisesti. Nämä kengät bongasin aikoinaan Jimmy Choon oman nettikaupan alennusmyynneistä ja hintaa oli vähän päälle 200€ muistaakseni. Todellinen löytö siis!


Hävettää melkein myöntää, että en ole koskaan käyttänyt näitä kauniita Miu Miun glitteripohjakenkiä. Korkoa on minun makuuni vähän liikaa, vaikka kengillä on ihan mukava kävellä. En vain raaski myydä näitä, koska ne ovat niin kauniit!


Chanelin klassiset balleriinat ovat olleet myös vuodesta 2013 menossa mukana ja ne ovat ottaneet aika paljon osumaakin. Mä ajattelen aina tavaroistani, että olen ostanut ne käytettäväksi enkä siksi säästele tai suojele niitä mitenkään. Jos tulee naarmu niin se kertoo elämästä eikä se ole maailmanloppu. Nämä kengät ovat ulkonäöltään ihanat mutta pakko kertoa, että nämä eivät ole mitenkään hirvittävän mukavat kengät jalassa. Pohja on ihan äärettömän kova eikä lainkaan muotoiltu ja jalat tulevat ainakin minulla näissä nopeasti kipeiksi. Minua harmittaa myös, että ostaessani näitä olin kulkenut noin yhdeksän tuntia pariisin keskustassa ja jalkani olivat vähän turvonneet. Myyjä sanoi, että näiden mitoitus on hyvin pientä joten jos käytän normaalisti 38-kokoa niin näissä kannattaa ottaa 39. Minä uskoin häntä ja nykyään käytän kahta paria pohjallisia näiden sisällä. Eli ei, ainakin nämä minun vastaavat täysin kokoaan.


Acne Studios Pistolsit ovat olleet myös yksi parhaista ostoksistani. Harkitsin näitä useamman vuoden ja vihdoin reilu vuosi sitten päätin ne hankkia. Hinta kirpaisi mutta ovat kyllä olleet joka pennin arvoiset!


Viime syksynä poikaystäväni oli huomannut minun ihastukseni Minna Parikan Bunny Sneaks -kenkiin ja oli hankkinut ne minulle synttärilahjaksi. Hands down, söpöimmät kengät jotka omistan!


Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä joululahjaksi saadut Valentinon kauniit sandaalit.


Siinä ne sitten olivat. Yhdeksän kaunista paria. Tällä hetkellä haaveilen Stuart Weitzmanin mokkaisista ylipolvensaappaista sekä Célinen karvaisista slip-oneista. Käytän enemmän matalia kenkiä joten iän myötä olen vähän järkevämpi tämän suhteen enkä enää haaveile yli 10cm kengistä vaan käytännöllisyys on enemmän juttuni. 

4 kommenttia:

  1. Eikä miten söpöt nuo Parikan pupu-tossut on! Ajattelin kevääksi hankkia AirForcet mutta kyllä nuo aika söppänät olisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! :) Mä oon hurahtanut kaikkiin Suomalaisiin suunnittelijoihin ja pohjoismaalaisuuteen muutenkin joten kivempi näitä on käyttää kuin Nikeä. ;)

      Poista
  2. No nyt on kerrassaan upea kokoelma! Huolisin näistä jokaisen omaankin kaappiini, vaikken kenkäihmisiä olekaan :) Itse katselin muutama päivä sitten juurikin samaisia Parikan puputennareita, mutta ne eivät kipittäneet ainakaan vielä kaappiini :)

    VastaaPoista
  3. Oioioi tätä on odotettu! Ihania kenkiä! <3 Vielä jossain vaiheessa esittely laukuista, jos saa toivoa! :)

    http://sannalandia.blogspot.fi/

    VastaaPoista