perjantai 20. toukokuuta 2016

When in Rome

Rooma on täyttänyt kaikki odotukseni ja vielä enemmän. Kerrassaan upea kaupunki joka hivelee visuaalista silmääni jatkuvasti, joka nurkan takana odottaa toinen toistaan upeampia rakennuksia joita jään vain tuijottamaan kamerani kanssa. Tämän päivän aikana olen jo monta kertaa saanut kuulla matkaseuraltani, että menen kohta hukkaan kun pysähtelen varoittamatta. Täällä on kunnon turistisesonki menossa ja ihmisiä vain vilisee.

Tänään saavuttiin Joonaksen, isoveljeni ja hänen tyttöystävänsä kanssa tänne jo aamulla ja ollaan kierrelty kaupunkia aika rennoin askelin. Käyty muutamassa kaupassa ja ihailtu arkkitehtuuria ja kirkkoja. Upeimmat nähtävyydetkin ovat ihan kivenheiton päässä meidän hotellista.


Nyt muut nukkuvat päiväunia ennen illallista ja mä halusin tulla jakamaan ekan päivän fiilikset teidän  kanssa. Vanhempani saapuvat myös tänne Roomaan ihan kohta ja on ihan huikeeta lähteä tällä porukalla syömään, juomaa hyvää viiniä ja fiilistelemään Roomaa. Perhe on mulle todella tärkeä asia ja harmittaa kun kaikki asutaan eri puolilla Suomea ja nähdään harvoin joten ihan luksusta, että saan viettää näiden ihmisten kanssa nyt yhdeksän päivää täällä aurinkoisessa Italiassa.

Postaus tiivistettynä: Rome gooood, life gooood.

2 kommenttia:

  1. Rooma on kyllä ihana <3 Muista syödä paljon italialaista jätskiä :)

    VastaaPoista
  2. ihania kuvia.. voi että.. Vietä kivaa aikaa!
    Muuten todella kiva oloinen blogi sulla. Sait just uuden lukijan :)

    VastaaPoista