perjantai 23. joulukuuta 2016

Christmas, we are coming!

Tänä vuonna on lyhyimmät mahdolliset jouluvapaat mutta se ei silti estänyt meitä lähtemästä Ouluun. Istumme tällä hetkellä junassa ja matkaa on jäljellä vielä reilu tunti. Oulussa tulee käytyä niin harvoin, että jouluajan olemme pyhittäneet sille kaupungille, kodille ja läheisille siellä.

Tämä on minun ja poikaystäväni viides joulu yhdessä ja olen niin onnekas, että tämänkin joulun vietän hänen ja perheeni kanssa. Meillä jouluaamuna yleensä nukutaan vähän pidempään ja sitten syödään aamupalaa. Aamupalan jälkeen käydään yleensä kävelyllä ja sen jälkeen syödään vasta riisipuuroa. Äitini laittaa aina jokaisen puuroon mantelin paitsi veljeni, koska hän on todella allerginen.

Televisiota en oikeastaan koskaan katso jouluaattona vaan nautin mielummin läheisistäni silloin. Istun vain sohvalla ja nautin siitä, että kaikki ovat yhdessä paikassa samaan aikaan. Iltapäivällä istutaan joulupöydän ääreen ja nautitaan äitini valmistamasta ateriasta. Mikään ei voita äitini tekemiä jouluruokia. Illallisen jälkeen keräännytään sohville olohuoneeseen viinilasien kanssa ja jutellaan, kuunnellaan musiikkia ja avataan kuusen alta lahjoja. Tällainen on perinteinen joulu meidän kodissa.

Huomenna ajattelin nukkua pitkään, käydä kävelylläni, syödä joulupuuroni ja sen lisäksi ajattelin vielä ottaa kylvyn ennen illallista. Ostin Lushilta mukaan matkaan kaikkia ihania kylpyvaahtoja ja kylpypommeja! Jouluna minulle yksi tärkeimmistä asioista on rentoutuminen.

Kuvat joulu 2015.

Rauhallista joulua, nauttikaa läheisistänne ja muistakaa levätä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti