HONEYMOON VOL 1

Me päätettiin jo aika aikaisessa vaiheessa, että lähdetään häämatkalle johonkin unelmakohteeseen. Sellaiseen kohteeseen mihin emme välttämättä muuten raaskisi lähteä. Kaukaiseen paratiisiin jossa majoittuisimme viiden tähden hotellissa kaikilla mahdollisilla herkuilla. Juhlimme häitämme kesällä ja silloin monessa kaukokohteessa on sadekausi meneillään ja jonne paras matkustusajankohta on talvisin. Myöskin tällaista matkaa varten on hyvä kerryttää lompakkojen sisältöjä vähän aikaa häiden jälkeen.

Lähdemme siis unelmien häämatkallemme vasta kuukausien päästä häistä mutta johonkin olisi ihana päästä tuoreen aviomiehen kanssa lomailemaan ja nauttimaan toisen seurasta heti häiden jälkeen.

 
Yksi vahva suosikki on Santorini. Olen jo pitkään halunnut matkustaa sinne ja tämä Kreikan saari teki minuun Mamma Mia -elokuvan kautta jo vuosia sitten suuren vaikutuksen. Kauniit valkoiset talot ja upeat maisemat iskevät meihin molempiin kovaa. Ongelmana tämän kohteen kanssa tuntuu olevan lennot. Ei millään löydetä järkeviä lentoja tänne. Kertokaa te jotka olette täällä käyneet millä tavalla tänne pääsee järkevästi? Tuntuu, että Suomesta lennetään harvoin ja huonoihin aikoihin. Kaikista mieluiten etsimme suoria lentoja mutta lyhyellä pysähdykselläkään ei olisi väliä. Ehkä en osaa vain katsoa oikeasta paikasta.

Toinen kiinnostava kohde on Kroatia. Molemmat Dubrovnik ja Split kiinnostavat kovasti ja olen kuullut molemmista paljon hyvää.


Yksi vaihtoehto joka minua myös kiinnostaa on kaupunkiloma Pariisissa. Tiedän, että mieheni ei tästä innostu yhtä paljon kuin minä vaan hän haluaisi ehdottomasti löhölomalle joten ei tämä varmaan ole vaihtoehto. Ei ainakaan yksistään mutta voisihan tämän yhdistää johonkin toiseen kohteeseen. Pari päivää Pariisissa ja loput ajasta muualla. Miten romanttista olisikaan häämatka Pariisissa, eiks vaan? *sydänsilmäemoji*


Meillä ei ole mitään selkeää kohdetta siis tälle matkalle mielessä vaan tärkeämpää olisi se, että löytyisi ihana hotelli ja, että hinta olisi inhimillinen kun se toinenkin reissu on kuitenkin sitten talvella tulossa. Mitä paikkaa te suosittelisitte? Olisin super kiitollinen muidenkin kohteiden vinkkauksesta, jos vain tulee mieleen! :)

11 kommenttia:

  1. Mun muistaakseni Mamma Mia kuvattiin Skopeloksen ja Skianthoksen saarella, ei Santorinilla. Skopelokselle tehdään ainakin ihan pakettamatkoja, kaverini oli siellä viime kesänä, joten sinne voisi saada lennot Finnmatkoilta, Aurinkomatkoilta tms.! :) On varmasti Santorinia edullisempikin, mekin nimittäin harkittiin Santorinka mutta hotellit jotka ois kelvannu oli aivan liian kalliita. Mekin kun halutaan sen toinen häämatka :) Päädyttiin lopulta lähtemään häämatkalle Kroatiaan, siihen ihastuttiin niin tänä kesänä. Ens kesänä tosin Splitiin kun nyt oltiin Dubrovnikissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä oon aina luullu, että se oli Santorinilla kuvattu. :D Pitää siis ehdottmasti kurkkaa toikin saari!

      Poista
    2. Hei! Olin juuri syyskuussa saarihyppelyllä Skiathoksella, Skopeloksella ja Alonissoksella. Lennoista meno otettiin Ateenan kautta Aegean Airlinesin kautta. Laivalla oli helppo ja halpa siirtyä saarelta toiselle. Skopeloksesta tykkäsin eniten. Vinkkejä löysin karkkipäivän blogista. :) - Karoliina

      Poista
  2. Aurinkomatkat tekee muistaakseni Finnairin kanssa lentoja Santorinille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Finskissä on just se ongelma et ne lentää tonne tosi harvoin, eka lento on viikon meidän häiden jälkeen ja olisi ihana lähteä jo heti alkuviikosta häiden jälkeen. :/

      Poista
  3. Kuka teille tulee häävalokuvaajaksi?

    VastaaPoista
  4. Dubrovnikia voin suositella! Upea kaupunki, ranta ja kauniit maisemat samassa paketissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päädyttiin lähtemään Kreikkaan mutta toi Dubrovnik pitää kyllä joskus kokea! :)

      Poista
  5. Mä olin viime keväänä Santorinilla, tosin silloin siellä oli aivan liian viileää mun makuuni. Lennettiin ensin Ateenaan jossa oltiin 2 yötä ( älkää jääkö Ateenaan, kirosin koko ajan siellä että oltais vaan oltu koko aika siellä Santorinissa!) ja siitä lyhyt lento Santoriniin. Suosittelen siis ottamaan lennot kutakuinkin jotenkin tuolla tavalla että ensin lennätte esim Ateenaan ja siitä Santoriniin :) me yövyimme hotellissa nimeltä Astro Palace joka oli pieni mutta upea. Kreikkalaiseen tyyliin huoneet ovat usein suht koht yksinkertaisia valkoisine sisustuksineen joissa ehkä hitunen sinistä mukana. Häämatkalle suosittelisin silti hotellia sieltä meren ääreltä rintees, josta kaikki kuuluisat postikorttikuvatkin Kreikasta on otettu. Jos Santoriniin päädytte niin suosittelen myös vuokraamaan auton koska sillä pääsee kätevästi kiertämään vaikka koko saaren ja tulee huomattua paikkoja mitkä muuten jäisi piiloon.

    VastaaPoista
  6. Mamma Miasta tuttu Skiathos on todella kaunis! Häämatkakohteeksi juuri sopivan rauhallinen ja tosiaan osan matkasta voisi viettää vaikka Skopeloksella, upea sekin. Lennot saimme todella edullisesti Aurinkomatkojen kautta ja hotellin etsimme erikseen, sillä halusimme yöpyä juuri pääkaupungissa pienempien kylien sijaan. Plussaa myös siitä, että muihin suomalaisiin emme törmänneet kertaakaan loman aikana :) Splitiin en lähtisi häämatkalle, koska kohteesta on tullut niin suosittu lähivuosina, että se näkyy turistien ja heille suunnattujen aktiviteettien määränä. Kaupunki on kyllä kaunis, mutta jotenkin levoton ja suurkaupunkimainen.

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -