sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ludde -takki

Ilahdutin tänään itseäni uudella talvitakilla joka näyttää ihan Ikean Ludde -lampaantaljalta. Joka vuosi kiellän itseäni ostamasta uutta takkia mutta joka vuosi näemmä totean, että "Life is too short, if it makes you happy, buy it". Tänä vuonna tosin myin kirpparilla useamman takin niin ehkä uusi takki oli ihan okei.


Tänä syksynä olen mennyt muutenkin aika pitkälti mentaliteetillä "whatever makes you happy". En yleensä kannata ajattelutapaa jolloin shoppailulla piristettäisiin itseään mutta tämä syksy on ollut kamalin tähänastisessa elämässäni. Nyt on kulunut puolitoista kuukautta siitä kun ystäväni menehtyi ja olen surrut ja myötäelänyt hänen minulle todella läheisen perheen surussa jolloin päivästä toiseen selviytyminen on saanut todellisen tarkoituksen ja ymmärrän nyt mitä se tarkoittaa.

Tällaisessa tilanteessa ne pienet ilonaiheet arjessa korostuvat. Tänään kävin suolakellunnassa ensimmäistä kertaa ja kokemus oli aika voimaannuttava. Olo tuntui välillä kevyeltä ja välillä taas tuntui siltä kuin ajatukset eivät jätä rauhaan. Välillä kyyneleet vain virtasivat poskillani samalla kuin kuuntelin musiikkia ja kelluin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että itku ja asian käsitteleminen on tärkeää joten en säikähdä omia tunteitani ja niiden purkautumista. Välillä tekee hyvää olla omien ajatuksien kesken vaikka kelluntaan mennessäni hartain toiveeni oli se, että olisin voinut olla miettimättä yhtään mitään. Sekin on taito mikä pitää jatkossa opetella.

Takki &Other stories // Paita Mango // Treenitrikoot Nike // Kengät Adidas // Laukku Chanel

Viikonloppu on kokonaisuudessa ollut aika rauhallinen. Eilen vietimme laatuaikaa äitini kanssa ja kävimme katsomassa Cats -musikaalin Hartwall Arenalla. Illalla söimme illallista yhdessä molempien vanhempieni kanssa.

Huomenna alkaa taas uusi viikko ja olen valmis, mitä ikinä se sitten tuo tullessaan.

4 kommenttia: