keskiviikko 14. helmikuuta 2018

MIKSI RAKASTUIN MIEHEENI?

Kukaan ei varmaan kuvailisi minun ja mieheni parisuhdetta sanoilla "rakkautta ensisilmäyksellä", koska tietää että siihen meni yli kuusi vuotta ensitapaamisesta, että päädyimme lopulta yhteen. Silti minusta tuntuu, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Ajattelin heti mieheni tavattuani, että wow mikä tyyppi ja ihailin hänen persoonaansa niin suuresti etten ikinä uskonut, että voitaisiin päätyä yhteen.

Ensimmäisenä huomasin hänen itsevarmuutensa. Olin itsekin sosiaalinen mutta ehkä kuitenkin vähän varautunut. Kadehdin sitä miten itsevarma mieheni oli ja miten hyvin hän kantoi itsensä. Itsensä ja about viisi kokoa liian isot vaatteensa, haha. Joonaksen kanssa oli tosi helppoa olla ja hän oli ja on edelleen tyyppi joka saa aivan varmasti kaikki hänen seurassaan olevat ihmiset tuntemaan itsensä erityisiksi.


Toki Joonas oli jo silloin komea, mutta hän on mielestäni itseasiassa yksi niistä miehistä jotka vain komistuvat vanhetessa. Joonas oli aina mielestäni söpö mutta se ei ollut se mikä minuun vetosi vaan nimenomaan se millainen hän oli ihmisenä. Komean ulkonäön huomasin itseasiassa vasta monta vuotta myöhemmin kun muut ystäväni alkoivat siitä minulle huomauttamaan.

Joonaksella on loistava huumorintaju ja se on ehdottomasti ollut yksi asia mihin olen rakastunut. Olen itsekin melkoinen vitsiniekka joten en usko, että voisin ikinä olla naimisissa ihmisen kanssa jonka kanssa ei voisi nauraa ja vitsailla. Minusta on tärkeää osata nauraa itselleen eikä ottaa elämää aina niin vakavasti.

Minuun teki myös vaikutuksen mieheni musikaalisuus. Uskon, että kovinkaan moni tyttö ei pistäisi pahaksi jos heistä kirjoitettaisiin lauluja tai, että mies opettelisi suosikkikappaleita ulkoa tätä varten. Minulla oli heti ensitapaamisen jälkeen pitkään Joonaksen laulua kännykkäni soittoäänenä.


Olen todennut monissa ihmissuhteissa, että tärkeintä ei ole se mitä toinen on sanonut tai tehnyt vaan se miltä hän on saanut sinut tuntemaan. Ratkaiseva tekijä siinä, että rakastuin mieheeni oli ehdottomasti se miltä minusta tuntui kun hän oli lähelläni. Minusta tuntui ja tuntuu edelleen siltä, että kaikki on kunnossa kunhan hän vain on siinä vierellä.


Hyvää ystävänpäivää kaikille! Kertokaa rakkaillenne, että he ovat tärkeitä joka päivä.

Kuvat: Satu Mali

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti